Archive for category Kunnostaminen
Ikkunoiden kunnostaminen – vinkkejä lasitukseen pellavaöljykitillä
Posted by plaivama in Kunnostaminen on 8.4.2009
Vanhojen kitti-ikkunoiden kunnostaminen käy hyvin omatoimiremontoijaltakin. Tässä on keskitytty antamaan vinkkejä erityisesti lasitukseen ja pellavaöljykitin uusimiseen, jotka usein koetaan vieraammiksi työvaiheiksi. Kaikki lähtee liikkeelle kuitenkin aina kunnostustarpeen arvioinnista. Missä kunnossa ovat maalipinnat, helat ja puuosat? Entä karmit ja vuorilaudat, ja ikkunoiden käynti ja mahdolliset tiivistykset? Artikkelin lopussa on listattuna aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, joista saa apua kittauksen lisäksi myös muihin ikkunakunnostuksen työvaiheisiin.
Kitin ja lasien irrottaminen

Jos vanhojen kittien pehmentämiseen käytetään kuuma-ilmapuhallinta, on lasi suojattava kuumentumiselta ja rikkoontumisvaaralta esimerkiksi paksulla vanerinpalalla.
Vanha pellavaöljykitti on uusittava, jos se on kokonaan kuivunut eli täyttänyt tehtävänsä ja lohkeilee jo irti palasina. Lasit on numeroitava ennen irrottamista. Vaikka ikkunaruudut näyttäisivätkin pikasilmäyksellä olevan samankokoisia, ne eivät välttämättä sovi viereiseen aukkoon. Toisinaan vanha kitti on jo niin kuivaa ja heikosti kiinni, että se lähtee varovasti taltalla ja vasaralla naputtelemalla. Puitteen alaosien kitit irtoavat yleensä helpommin kuin yläosista. Laseja on toki varottava!
Usein joudutaan lämmittämään vanhoja kittejä kuumailmapuhaltimella, speedheaterilla tai erityisellä kittilampulla. Isommissa ikkunaurakoissa työtä nopeuttavan speedheaterin tai kittilampun ostamista tai vuokraamista kannattaa harkita. Molemmat ovat infrapunasäteilyyn perustuvia, jolloin ikkunalasi ei kuumene ja lasin rikkoontumisen vaara on pienempi. Infrapunasäteilijän eduksi voi laskea myös sen, että ennen vanhaan pohjamaalina käytetty myrkyllinen lyijyvalkoinen (lyijyn käyttö nykyään kielletty) ei kuumene niin paljon, että se höyrystyisi ja aiheuttaisi vaaraa. Kuumailmapuhaltimen kanssa on aina suurempi riski myös kärventää vanhojen maalikerrosten vernissaa ja puupintaa. Tällöin voi käydä niinkin, että uusi maali ei tartu kunnolla kiinni.
Kittiä lämmitetään niin kauan, että se pehmenee ja on kaavittavissa sopivalla työkalulla pois. Kitin poistamisessa ja lasien irrottamisessa on oltava kärsivällinen ja huolellinen. Kun päällyskitti on saatu poistettua, irrotetaan lasitusnaulat, joilla lasit on kiinnitetty. Tämän jälkeen varovasti kokeillaan lasin irrottamista tukemalla ja nostamalla sitä alapuolelta. Kun lasit on saatu irti, puhdistetaan vielä lasin alla ollut kynte vanhasta kitistä. Read the rest of this entry »
Restauroija arvostaa myös uudempaa rakennuskantaa
Posted by plaivama in Kunnostaminen on 7.1.2009
Sana restauroija herättää ehkä mielikuvan arvokkaiden kattomaalausten kimpussa keskittyneesti työskentelevästä erikoisammattilaisesta. Ylipäänsä restauroinnista tuntuu olevan vallalla käsitys, että se on vain arvokkaimpien ns. kulttuurihistoriallisesti merkittävien ja vähintään 100 vuotta vanhojen rakennusten etuoikeus. Tämä harhaanjohtava ja osin lehdistönkin pönkittämä kuva restauroinnista pelkästään arvorakennusten palvelijana on väärä.
Todellisuudessa restauroijien työsarkaan kuuluu yhtälailla myös uudemman rakennuskannan ja pientalojen säilyttävä korjaaminen. Rakennusrestauroijat ja -konservaattorit ovat kyllä ammattilaisia, jotka taitavat hienovaraisemmankin maalin raaputuksen kirurginveitsellä tai taidokkaiden salvosten veistämisen. He myös tutkivat ja selvittävät rakennuksen historiaa. Mutta he innostuvat myös kun saavat perehtyä rintamamiestalon saloihin tai auttaa aivan tavallisia omakotitalon omistajia.

Iso osa rakennuskannasta on 1940-1960 –lukujen pientaloja, joiden korjaamiseen restauroijakin mielellään osallistuu.
Restauroija korjaa harkiten ja dokumentoi
Restaurointi on korjaamista, missä huomioidaan tyylihistoria sekä vanhat, hyväksi havaitut korjaustavat materiaaleineen. Restaurointi ei suinkaan tarkoita asuinrakennuksen kohdalla sen museoimista. Nykyhetki tarpeineen ja tapoineen otetaan huomioon. Oleellista työssä on myös korjaustöiden dokumentointi. Se mitä tuli tehdyksi ja millä materiaaleilla on hyvä kirjoittaa paperille – se on korvaamaton apu kun taloa seuraavan kerran ryhdytään kunnostamaan.