Ikkunoiden kunnostaminen – vinkkejä lasitukseen pellavaöljykitillä
Posted by plaivama in Kunnostaminen on 8.4.2009
Vanhojen kitti-ikkunoiden kunnostaminen käy hyvin omatoimiremontoijaltakin. Tässä on keskitytty antamaan vinkkejä erityisesti lasitukseen ja pellavaöljykitin uusimiseen, jotka usein koetaan vieraammiksi työvaiheiksi. Kaikki lähtee liikkeelle kuitenkin aina kunnostustarpeen arvioinnista. Missä kunnossa ovat maalipinnat, helat ja puuosat? Entä karmit ja vuorilaudat, ja ikkunoiden käynti ja mahdolliset tiivistykset? Artikkelin lopussa on listattuna aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, joista saa apua kittauksen lisäksi myös muihin ikkunakunnostuksen työvaiheisiin.
Kitin ja lasien irrottaminen
Jos vanhojen kittien pehmentämiseen käytetään kuuma-ilmapuhallinta, on lasi suojattava kuumentumiselta ja rikkoontumisvaaralta esimerkiksi paksulla vanerinpalalla.
Vanha pellavaöljykitti on uusittava, jos se on kokonaan kuivunut eli täyttänyt tehtävänsä ja lohkeilee jo irti palasina. Lasit on numeroitava ennen irrottamista. Vaikka ikkunaruudut näyttäisivätkin pikasilmäyksellä olevan samankokoisia, ne eivät välttämättä sovi viereiseen aukkoon. Toisinaan vanha kitti on jo niin kuivaa ja heikosti kiinni, että se lähtee varovasti taltalla ja vasaralla naputtelemalla. Puitteen alaosien kitit irtoavat yleensä helpommin kuin yläosista. Laseja on toki varottava!
Usein joudutaan lämmittämään vanhoja kittejä kuumailmapuhaltimella, speedheaterilla tai erityisellä kittilampulla. Isommissa ikkunaurakoissa työtä nopeuttavan speedheaterin tai kittilampun ostamista tai vuokraamista kannattaa harkita. Molemmat ovat infrapunasäteilyyn perustuvia, jolloin ikkunalasi ei kuumene ja lasin rikkoontumisen vaara on pienempi. Infrapunasäteilijän eduksi voi laskea myös sen, että ennen vanhaan pohjamaalina käytetty myrkyllinen lyijyvalkoinen (lyijyn käyttö nykyään kielletty) ei kuumene niin paljon, että se höyrystyisi ja aiheuttaisi vaaraa. Kuumailmapuhaltimen kanssa on aina suurempi riski myös kärventää vanhojen maalikerrosten vernissaa ja puupintaa. Tällöin voi käydä niinkin, että uusi maali ei tartu kunnolla kiinni.
Kittiä lämmitetään niin kauan, että se pehmenee ja on kaavittavissa sopivalla työkalulla pois. Kitin poistamisessa ja lasien irrottamisessa on oltava kärsivällinen ja huolellinen. Kun päällyskitti on saatu poistettua, irrotetaan lasitusnaulat, joilla lasit on kiinnitetty. Tämän jälkeen varovasti kokeillaan lasin irrottamista tukemalla ja nostamalla sitä alapuolelta. Kun lasit on saatu irti, puhdistetaan vielä lasin alla ollut kynte vanhasta kitistä. Read the rest of this entry »
Annetaan hirsitalo siirrettäväksi
Posted by plaivama in Hirsirakentaminen on 9.2.2009
Hirsitalo sijaitsee Lappeenrannassa. Talon mitat ovat 7,2 m * 15,1 m. Talo on rakennettu 1908. Se on täysin alkuperäisessä kunnossa, eli siinä ei ole esim. viemäreitä eikä vesijohtoja. Talo on ulkopuolelta rapattu. Hirret vaikuttavat terveiltä ja talo on hyvin ryhtinsä säilyttänyt. Vesikatto on myös ehjä.
Maalipensselien säilytys ja puhdistus
Posted by admin in Pintakäsittely on 3.2.2009
Hyvää pensseliä kannattaa varjella, sellainen maksaa saman verran kuin pikkupurkki maalia tai lakkaa. Pensselin huoltoon kannattaa siis laittaa vähän aikaa ja ajatusta. Vanhaan aikaan maalarien suhtautumisessa pensseleihin oli samanlaisia ammattisalaisuuden piirteitä kuin monien muidenkin ammattilaisten konsteissa ja konstailuissa.
Paljon siitä taisi olla ammattiylpeyden pönkittämistä, mutta pensseli ei ole lainkaan niin yksinkertainen työkalu kuin päältäpäin näyttää. Ja paras pensseli on aina sopivaksi käytetty ja sisään ajettu, ei juuri kaupasta haettu.
Pensselin käyttöönotto
Luonnonharjaspensseliä ei pidä ottaa käyttöön tuosta vain. Synteettiset, muovikarvaiset pensselit voi hätätapauksessa laittaa suoraan kaupasta maalipurkkiin, mutta sekään ei ole suositeltavaa jos haluaa pensselin säilyvän pitkään.
Restauroija arvostaa myös uudempaa rakennuskantaa
Posted by plaivama in Kunnostaminen on 7.1.2009
Sana restauroija herättää ehkä mielikuvan arvokkaiden kattomaalausten kimpussa keskittyneesti työskentelevästä erikoisammattilaisesta. Ylipäänsä restauroinnista tuntuu olevan vallalla käsitys, että se on vain arvokkaimpien ns. kulttuurihistoriallisesti merkittävien ja vähintään 100 vuotta vanhojen rakennusten etuoikeus. Tämä harhaanjohtava ja osin lehdistönkin pönkittämä kuva restauroinnista pelkästään arvorakennusten palvelijana on väärä.
Todellisuudessa restauroijien työsarkaan kuuluu yhtälailla myös uudemman rakennuskannan ja pientalojen säilyttävä korjaaminen. Rakennusrestauroijat ja -konservaattorit ovat kyllä ammattilaisia, jotka taitavat hienovaraisemmankin maalin raaputuksen kirurginveitsellä tai taidokkaiden salvosten veistämisen. He myös tutkivat ja selvittävät rakennuksen historiaa. Mutta he innostuvat myös kun saavat perehtyä rintamamiestalon saloihin tai auttaa aivan tavallisia omakotitalon omistajia.
Iso osa rakennuskannasta on 1940-1960 –lukujen pientaloja, joiden korjaamiseen restauroijakin mielellään osallistuu.
Restauroija korjaa harkiten ja dokumentoi
Restaurointi on korjaamista, missä huomioidaan tyylihistoria sekä vanhat, hyväksi havaitut korjaustavat materiaaleineen. Restaurointi ei suinkaan tarkoita asuinrakennuksen kohdalla sen museoimista. Nykyhetki tarpeineen ja tapoineen otetaan huomioon. Oleellista työssä on myös korjaustöiden dokumentointi. Se mitä tuli tehdyksi ja millä materiaaleilla on hyvä kirjoittaa paperille – se on korvaamaton apu kun taloa seuraavan kerran ryhdytään kunnostamaan.
Vienan musta kyly Paanajärven kylän pelastajana
Posted by plaivama in Hirsirakentaminen on 4.12.2008
Professori Pekka Laaksonen tarkastelee, miten Suomeen myytäviä perinteenmukaisia savusaunoja eli mustia kylyjä rakennetaan Paanajärven kylässä.
Paanajärven kylä Vienan Karjalassa kuuluu koko maailman yhteiseen kulttuuriperintöön. Se on ainutlaatuinen puuarkkitehtoninen muistomerkki. Voimala-altaaseen hukuttamisuhan takia se oli vuosina 1998 – 2001 World Monuments Watchin maailman sadan uhanalaisimman kulttuurikohteen listalla. Paanajärven kylälle myönnettiin vuoden 2005 Europa Nostra -mitali, mikä on korkein eurooppalainen tunnustus kulttuuriperinteen säilyttämistyöstä. Se oli myös ensimmäinen koskaan Venäjälle myönnetty Europa Nostra -palkinto.
Paanajärven kylämaisemaa.
Kylän pelastamiseksi ja kunnostamiseksi Juminkeko-säätiö aloitti siellä vuonna 1998 restaurointikoulutuksen. Aluksi rahoitus saatiin WMW:n kautta Amerikasta. Myöhemmin hyödynnettiin Suomen lähialueyhteistyövaroja mm. rakentamalla kylään sahalaitos ja jatkamalla kulttuuriperinnön säilyttämiseen tähtäävää koulutusta. Kirvesmies- ja veneentekokoulutuksen lisäksi kylän naisille järjestettiin monipuolisia tekstiilialan kursseja, joissa palautettiin kylän vanha kirjontaperinne sekä matonkudonta- ja huovutustaito. Kun Suomen Kulttuurirahasto myönsi suuren apurahan Paanajärven pelastamiseksi ja lisärahoitusta saatiin myös EU:n TACIS-ohjelman kautta, koko kylää varten on tehty restaurointisuunnitelma ja tähän mennessä valtaosa kulttuurihistoriallisiksi muistomerkeiksi luokitelluista rakennuksista on restauroitu. Tärkeää on myös se, että Venäjän valtio osallistuu kylän suojelutoimenpiteisiin. Vuonna 2007 Karjalan kulttuuriministeriö myönsi ensi kerran varoja Paanajärven säilytystoimenpiteisiin tilaamalla kylän kirkon restaurointisuunnitelman. Kulttuuriministeriö on myös aloittanut toiminnan Paanajärven kylän hakemiseksi UNESCO:n Maailmanperintöluetteloon.
Vanha savusauna Paanajärven kylässä. Se on antanut mitat myyntiin valmistettaville mustille kylyille.
Jotta kylä säilyisi elävänä, Juminkeko-säätiö on EU:n Naapuruusohjelman kautta järjestänyt siellä yrittäjyyskoulutusta, jonka tavoitteena oli perustaa firma, joka työllistäisi kylän käsityöläiset – niin miehet kuin naisetkin. Vuonna 2007 tämä yritys syntyi. Sille annettiin nimi “Musta kyly”, joka tarkoittaa savusaunaa. Se organisoi käsitöiden tekemisen kylässä, ostaa kaikki kyläläisten tekemät tuotteet ja myy ne joko kotimaahansa tai Suomeen. Tuotelistalla ovat vienalaisen perinteen mukaisesti tehdyt savusaunat, veneet, matot, kirjonta- ynnä muut tekstiilikäsityöt. Musta kyly -firma työllistää käytännössä kaikki kylän työikäiset ja -haluiset asukkaat.
Vienalainen vene ja musta kyly.
Kuten kylän yrityksen nimi kertoo, sen päätuotteena on savusauna. Malliksi on otettu kylässä vielä olemassa olleet mustat kylyt. Paanajärven myyntituotteet ovat siis aitoja vienalaisia savusaunoja. Niitä voi ostaa Suomeen. Saunapakettiin kuuluu myös kylän naisten tekemät saunatekstiilit: eteisen eli sintson ikkunaverho sekä lattiamatto ja penkinpäällyspoppanat.
Musta kyly Kemijoen rannassa Paanajärven kylässä. Tässä saunassa kulttuurimatkailijat voivat testata, millaiset löylyt vienalainen savusauna antaa.
Paanajärven mustia kylyjä ja vienalaisia puuveneitä tällä puolen rajaa myy Suomeen perustettu yritys Paanajärven puusta Oy (www.paanajarvi.fi). Kylän naisten tekstiilitöitä voi ostaa Juminkeosta (www.juminkeko.fi). Jokainen, joka ostaa Paanajärven kylän tuotteita, tukee samalla ainutlaatuisen myös suomalaiseen kulttuurin Kalevalan kautta perustavasti vaikuttaneen vienankarjalaisen kulttuuriperinnön säilymistä. Toinen mahdollisuus tukemiseen on tehdä matka Vienan runokyliin. Niitä järjestää karjalainen Arhippa Perttusen säätiö yhteistyössä Juminkeon kanssa. Tietoja Vienan matkoista saa Juminkeosta tai internetistä osoitteesta: www.juminkeko.fi/viena.
Markku Nieminen
Musta kyly lämpiää.
Liitukitin valmistus
Posted by plaivama in Pintakäsittely on 18.11.2008
Kitti tehdään sekoittamalla liitujauhoa tilkkaan pellavaöljyä tai vernissaa, kunnes saadaan kova, kiinteä kitti. Pellavaöljyä käytetään kittiin joka tulee esim. puuosien sovittamiseen toisiinsa tai helojen petaamiseen ja vernissaa sitten veneen niitinreikiin, ikkunoiden kittaamiseen ja muuhun vastavaan. Vanhojen ikkunoiden lasitukseen pitää käyttää vernissakittiä, raaka öljy kuivuu siihen liian hitaasti.
Oikea kiinteys riippuu käyttöpaikasta. Osien sovitukseen puuvenehommissa saa tehdä hyvinkin löyhän kitin, joka petautuu osien väliin hyvin. Ruuvinreikiin kiinteys on sellainen, että kittiä ei pysty juuri kylmiltään käyttämään, mutta käsissä lämmitettynä ja leivottuna se on helppo levittää. Työmenetelmä on tosiaankin se, että kittimöykkyä pidetään lämpimässä kouransilmässä koko ajan ja siitä leivotaan sopivaa massaa ruuvinreikiin tai muihin koloihin. Ja ikkunahommiin kitti pitäisi olla siltä väliltä, että se levittyy kittiveitsellä. Omaan makuuni Tikkurilan valmis pellavaöljykitti on vähän turhan löysää ikkunoihin muuten kuin pohjakitiksi lasin alle. Pintaan teen vähän tukevampaa kittiä. Ruuvinreikiin se on ehdottomasti liian löysää.
Kittiä voi värjätä maaväreillä, mäntyisiin veneisiin käytetään yleensä polttamatonta terraa tai polttamatonta sienaa, mahonkisiin poltettua terraa tai sienaa. Niillä saadaan osapuilleen oikean sävyinen kitti, joka ei juuri erotu lakan alta. Väriä tarvitaan todella vähän, ehkä teelusikallinen paria kolmea liitujauhodesiä kohti. Väri kannattaa sekoittaa liituun kuivana, valmiiseen kittimöykkyyn sitä ei tahdo saada millään tasaiseksi. Jos talossa on taiteilijan öljyvärejä, niin niistäkin voi tursotella eri sävyjä liitojauhon sekaan oikeamman sävyn saavuttamiseksi.
Kitin voi tehdä pienissä erissä ihan vain levynpalan päällä veivaten, mutta isompiin eriin kannattaa ottaa porakone käyttöön.
Kuva 1.
Liitujauho sävytetään ensin, jos siihen on tarvetta. Pienikin määrä pigmenttiä tekee vahvan värin kittiin, joten ole varovainen. Sen jälkeen lisätään jauhoon öljyä tai vernissaa ihan pikku tilkka kerrallaan, kunnes kitistä alkaa tulla murotaikinan näköistä ryyniä. Lisää öljyä varovasti, koska sitä todella tarvitaan hyvin vähän.
Öljyä alkaa olla tarpeeksi kun ryynit alkavat hiukan sulaa yhteen ja kitin pinta näyttää hetken seistyään rasvaiselta. Tällä tavalla tulee kovaa kittiä, pehmeämpään öljyn lisäystä saa jatkaa hiukan pidempään.
kuva 2.
Kova ruuvinreikäkitti on melkein helpoin tehdä hakkaamalla. Pehmeämpää kittiä voi vaivata käsin, mutta kovaa kittiä tehdessä kitin saa notkistettua helpommin kun sitä hakkaa lattiaan tai paukuttelee isolla vasaralla.
kuva 3.
Hakattu kittilevy kääritään aina välillä rullalle ja jatketaan hakkaamista. Niin kauan kun kitti halkeilee rullatessa, se on joko liian vähän vaivattua tai liian kuivaa. Tarvittaessa voi laittaa ihan pikku tilkan öljyä joukkoon kääröä uudelleen rullatessa jos tuntuu että kitti ei millään notkistu.
kuva 4.
Kitin koostumuksen kuvailu on valitettavan vaikeaa. Sitä pitää hiukan kokeilla aina käyttötarkoituksen mukaan: painuuko se sopivasti kasaan osia toisiinsa sovittaessa, täyttääkö se helposti ruuvinreikiä kitatessa, levittyykö se kittiveitsellä lasittaessa. Siihen on vaikea antaa kirjallista neuvoa, vaan oikea kiinteys on kokeiltava jokaiseen paikkaan erikseen.
Aivan omanlaisensa kitti on maaliin tehty lastakitti. Lakkamaaliin tai lakkaan tehtynä siitä tulee hyvin kovaa ja nopeasti kuivuvaa lakkakittiä. Tällaisen kitin parhaisiin ominaisuuksiin kuuluu, että se on sävytettävissä lopullisen maalipinnan väriin, kun kitin vain tekee pintamaaliin.
Lastakitti on lastalla levitettävää ja se tehdäänkin lastalla. Tekojärjestys on toinen kuin tavallisessa kitissä: ensin otetaan tilkka maalia lasilevylle.
kuva 5.
Sen jälkeen ripotellaan maaliin siivilän läpi kittijauhoa ja sekoitetaan se huolellisesti käännelleen lastalla maaliin.
kuva 6.
Kun kitti on sopivan paksuista, jatketaan vielä sekoittamista niin pitkään että siinä ei näy kuvassa olevia pieniä “helmiä”, kuivemman kitin nokareita. Kunnollinen lakkakitti on sitkeää ja tasa-aineista. Se levittyy helposti lastalla, mutta kovin syviä syvennyksiä kitatessa pitää kittaus toistaa pariin kertaan, koska kitti kutistuu jonkin verran kuivuessaan.
kuva 7.
Kittiä voi tehdä aika paljon kerrallaan, koska se säilyy hyvin. Olen säilyttänyt isoja astioita ikkunakittiä jopa pari vuotta eikä kitti ollut juuri moksiskaan. Pintaan syntyy ohut kuivunut nahka, joka pitää poistaa tarkkaan ennen käyttöä, koska nahanmuruset ovat aina tiellä kitatessa. Nahoittumisen vuoksi kitin pinta kannattaa aina tasoittaa ennen säilytystä jotta pinnan saa helpoimmin nyljettyä irti.
Kitti säilyy hyvin tiiviiseen (mielellään kaksinkertaiseen) muovipussiin pakattuna ja muovi paineltuna kittiin kiinni. Jos kittiä säilyttää astiassa, pintaan on hyvä painella esim. tuorekelmu tai muu muovi. Se suojaa pintaa hapettumiselta lyhyessä säilytyksessä ja pidempään säilytettäessä pintaan tuleva nahka yleensä lähtee kätevästi muovia irrottaessa. Pidempään säilytettyyn kittiin voi notkisteeksi vaivata vielä pikku tilkan raakaa pellavaöljyä tai puutärpättiä ennen käyttöä.
Liitujauhoa saa rautakaupoista kilon pusseissa, taiteilijatarvikeliikkeistä pienemmissäkin erissä. Väriaineet löytyvät myös taiteilijatarvikeliikkeistä niin että jos reikiä on vain muutama niin ehkä kannattaa hankkia sieltä rautakaupan sijaan. Ainakin Starkin valikoimiin on kuulunut liitu pussitavarana, samaten Uula-tuotteen maaleja myyvistä kaupoista voi hankkia Uulan pussittamaa liitua.
Liitu pitää säilyttää kuivana, koska kitissä oleva vesi heikentää sitä. Onpa jossain ohjeessa mainittu sekin että jos halutaan oikein hyvää venekittiä, niin liitu pitäisi kuivata avotulella peltilevyn päällä. Säilytä liitua siis huolella eikä jossain pressunkulman alla veneellä.
Kittausta ei saa koskaan tehdä suoraan paljaalle, käsittelemättömälle puulle. Jos puuta ei ole kyllästetty, maalattu tai muuten käsitelty, niin kitin sisältämä öljy imeytyy puuhun ja kitti kovettuu ennen aikojaan pilalle. Kitattavat paikat pitää siis joko öljytä hyvin tai pohjamaalata. Ikkunoiden lasituksessa kitin alla käytetään ohutta kerrosta sellakkaa tai oksalakkaa estämässä imeytymistä.
Teksti & kuvat:
© Pekka Huhta
Lainattu tekijän luvalla osoitteesta
http://www.sihistin.fi/pintakasittely/kitti.html
Sähkötyöt perinnerakentamisessa, osa 1
Posted by admin in Rakennustekniikka on 23.10.2008
1.1 Vanhat sähköasennukset turvallisuusriski?
Vanha juuri käytöstä poistettu jakorasia. Johtimien eristeet ovat hyvin hauraat.
Kunnossa olevat sähköasennukset ja sähkölaitteet ovat oikein käytettyinä ja huollettuina turvallisia ja toimivia. Turvatekniikan keskuksen (TUKES) vuosina 1998-1999 ja 2003-2004 tekemien kahden sähköpalojen seurantatutkimuksien mukaan Suomessa syttyy vuosittain yli 1500 sähköpaloa, joissa kuolee ihmisiä vuodessa keskimäärin noin 20. Lisäksi sähköpaloista aiheutuu mittavia omaisuusvahinkoja. Myös suoranaisiin sähköiskuihin kuolee joka vuosi useita henkilöitä ja vakavia sähkötapaturmia sattuu noin 50 henkilölle.
Keskuksen ryhmävarokkeen liitin sulanut kovan kuormituksen ja huonon liitoksen takia. Ryhmäjohdon eristeet olivat jo palaneet 30 cm:n matkalta.
Suomessa on vielä paljon vanhoja huonokuntoisia sähköasennuksia ja sähkölaitteita. Vanhentuneet johdot, kojeet ja laitteet ovat aina riskejä arvokkaille vanhoille rakennuksille. Tulipaloriskien lisäksi huonokuntoiset asennukset ja laitteet muodostavat sähkön käyttäjälle myös ylimääräisen sähkötapaturmariskin.
Monien vanhojen 50-luvulla tai aikaisemmin asennettujen kaapeleiden ja johtojen eristeet saattavat suorastaan hajota käsiin, kun niitä koskettelee tai vähän taivuttelee. Lisäksi eri jakorasioiden ja kojeiden liittimien liitokset saattavat ajan kuluessa hapettua ja löystyä. Tämä saattaa aiheuttaa liitosten kipinöintiä ja lämpenemistä ja siten rakennuksen syttymis- ja tulipalovaaran.
Sähkön kulutus on huomattavasti kasvanut aikaisemmasta. Vanhojen perinteisten talojen asukkaatkin haluavat yleensä kaikki nykyajan mukavuudet ja koneet. Se johtaa helposti vanhan kodin vanhan sähköverkon johtojen ja kojeiden ylikuormittumiseen.
Vanhan valokytkimen tausta. Huomaa johtimien metalliosat, jotka ovat paljaana eristeiden murennuttua. Kaapelin päällysvaippa on johtavaa metallia.
1.2. Kuinka kannattaa toimia?
Kodin kiinteiden sähköasennusten sähkötyöt ja – korjaukset ovat sallittuja vain osaavalle sähköalan ammattilaiselle. Voit kuitenkin itse tarkkailla asennusten kuntoa. Rikkoutuneet tai mustuneet pistorasiat ja johdot, rikkinäiset kytkimet, ryhmäkeskuksen laitteet yms. on syytä korjauttaa heti sähköalan ammattilaisella. Myös toistuva sulakkeen palaminen on merkki siitä, että sähköasennuksissa tai laitteissa on vikaa, joka tulee tutkia ja korjauttaa. (Tukes, sähköpalot -esite)
Haltija on aina vastuussa rakennuksensa sähköasennusten turvallisuudesta ja toimintakunnosta. Rakennusten sähköasennusten uudistustarvetta täytyy aika-ajoin selvittää. Rakennuksen omistaja voi tilata sähköurakoitsijan, valtuutetun tarkastajan tai valtuutetun laitoksen arvioimaan vanhojen sähköasennusten kuntoa. Kun rakennuksen omistaja vaihtuu, kannattaisi myös tarkastuttaa sähköasennukset alan ammattilaisella, esimerkiksi kuntotarkastuksen yhteydessä. Riittävän perusteellinen tarkastus on hyvä lähtökohta korjaustarpeiden selvittämiseksi ja korjaustöiden suunnittelulle. On lisäksi aina muistettava, että sähköurakointi on lailla säädeltyä luvanvaraista toimintaa.
Varsinaisten uudistusten toteuttajaksi kannattaa kutsua sellainen sähköalan ammattilainen paikalle, joka ymmärtää sähköturvallisuuden lisäksi myös vanhan rakennuksen arvon. Tämä ei ole itsestään selvä asia. Kaikki sähköurakoitsijat eivät välttämättä riittävästi arvosta tai ymmärrä vanhan rakennuksen “hengen säilyttämistä”. Urakoitsijan kanssa on neuvoteltava eri toteuttamisvaihtoehdoista ja työ kannattaa sopia kirjallisesti. Ei saa antaa urakoitsijan aina valita helpointa ja halvinta mahdollisuutta. Lopputulos saattaa pahimmillaan näyttää todella huonolta, kun tarkastellaan historiallista rakennusta. Työn teettäjän kannattaa paneutua asioihin mahdollisuuksien ja voimavarojen mukaan. Jos on varaa ja mahdollisuuksia saada projektiin arkkitehti ja osaava sähkösuunnittelija, jotka ymmärtävät perinnerakentamisesta, onnistumisen mahdollisuus on jo melko hyvä. Kun rakennuksella on vielä todellista historiallista museoarvoa tai se on suojelukohde, sähkötyötkin tulee suunnitella ja tehdä museoviraston kanssa yhteistyössä.
“Vuosisadan ikäinen hirsitalo on arvokas, jonka korjaamiseen ei lähdetä hötkyillen. Yhteys arkkitehtiin ja sähkösuunnittelijaan säästää turhilta töiltä ja virheiltä. Sähköurakoitsijan valintaan kannattaa paneutua, sillä hänen työnsä jälki näkyy vuosikymmeniä”. (Sisko Vuorenmaa, Sähköinfo oy)
1.3. Muista vaatia tarkastuspöytäkirja!
Sähköurakoitsijan on tehtävä aina tehdystä työstään käyttöönottotarkastus. Sähköurakoitsijan on aina tarkastettava ja tehtävä tarvittavat mittaukset jo ennen sähköasennusten käyttöönottoa. Asiakkaalla on oikeus saada sähköurakoitsijalta sähköasennusten käyttöönottotarkastuksesta tarkastuspöytäkirja tarvittavine dokumentteineen.
Markku Laivamaa
Sähkövoimatekniikan Lehtori
Lähteet:
- Sähköpalot Suomessa. Tiivistelmä seurantatutkimuksen 2003-2004 tuloksista. Nurmi, VP., Nenonen, A., Sjöholm K., Tukes
- Näin vältät sähköpalon -esite., Tukes,
- Vanhan hirsitalon sähköistys. artikkeli Sähköala koti -lehdessä 2008, Sisko Vuorenmaa, Sähköinfo oy
Linkkejä:
- http://www.tukes.fi/Tiedostot/sahko_ja_hissit/ESITTEET_ja_oppaat/sahkopalot_suomessa.pdf
- http://www.tukes.fi/Tiedostot/sahko_ja_hissit/esitteet_ja_oppaat/sahkopalot_turvavinkit.pdf
- http://www.sahkoturva.info/
- http://www.fennia.fi/Kotitalousasiakkaat/Turvallisuus/KodinTurvallisuus/Sahko.htm
- http://www.sahkoala.fi
- http://www.sahkoala.fi/kohderyhmat/pienrakentajat/SahkoalaKoti/koti_remonttiin/fi_FI/vanhan_hirsitalon_sahkoistys
Keittomaalit – Punamulta
Posted by admin in Pintakäsittely on 11.9.2008
Mihin keittomaalien suosio perustuu?
Miksi keittomaalit ovat nostaneet jälleen profiiliaan? Ehkäpä syy on sen hengittävässä luonteessa. Keittomaalit eivät tee tiivistä kalvoa puun pintaan. Näin keittomaali mahdollistaa kostean puun kuivumisen. Keittomaalin sideaineena toimii tärkkelys.
”Laitapas, poika, helteellä sadetakki ja muovihousut päällesi,
niin jos et päältä kastu, niin sisältä kastut varmasti.”
Puun maalaamisessa periaate on aivan sama.
Ei siinä sen kummempia molekyylioppeja tarvita.
(Arto Uunila, Satakunnan Kansa, 1988)
Keittomaalin valmistus
Pietarilan (2003) mukaan vanhimmissa punamultakäsittelyjen reseptissä punainen väripigmentti sekoitettiin rauta- tai kuparisulfaattiveteen. Maali siveltiin kuumennettuna puupintaan. Mitä kuumempana seos saatiin siveltyä, sitä parempi tulos oli. Myöhemmin sively tehtiin kahteen kertaan. Värin pysyminen varmistettiin käsittelemällä pinta pikiöljyn ja vaalean tervan sekoituksella. Myöhemmin sideaineeksi tuli ruis- tai vehnäjauhoista tehty liisteri (Tikkurilan viesti 1/2003). Tämä uudempi tapa tehdä keittomaalia kehittyi 1700-luvulla. Keittomaalin tekemiseen käytettiin ruisjauhoa, punamultaa, rautavihtrilliä ja vettä. Perusaineisten joukkoon lisättiin joskus esimerkiksi tervaa, vernissaa tai suolaa.
Resepti
Keittomaalien valmistusreseptit vaihtelevat. Peltitynnyri on tyypillinen valmistusastia. Tynnyrin ympärille kiedotaan mineraalivillalevy, joka köytetään rautalangalla. Eristys tekee keittovaiheen kuumuudesta tasaisemman. Sekoittamiseen tarvitaan mela. Keittomaalin valmistusohje on museoviraston punamaalireseptin mukaan seuraavanlainen:
- 150 litraa vettä
- 6 kiloa rautasulfattia eli rautavihtrilliä (punamulta), tai sinkkisulfaattia (keltamulta)
- 12 kiloa hienoja ruisjauhoja
- 25 kiloa punamultaa
- haluttaessa: 5 litraa vernissaa, mikäli maalattava pinta on tiivis ja sileä
- haluttaessa: 200 grammaa suolaa säilöntäaineeksi
- Kolme tai neljä ämpäriä kaadetaan puolilleen kylmää vettä, joihin sekoitetaan ruisjauhot.
- Loput vedestä kaadetaan keittoastiaan ja ryhdytään lämmittämään.
- Rautavihtrilli eli rautasulfaatti sekoitetaan kuumenevaan veteen melalla sekoittaen.
- Kun vesi höyryää, mutta ei kiehu, kaadetaan sekaan ruisjauholiemet.
- Maalia pidetään lähes kiehumispisteessä kahdesta kolmeen tuntia, välillä melalla hämmentäen.
- Tämän jälkeen sekoitetaan joukkoon vähittäen lisäten pigmentti, esimerkiksi punamulta. Seos kouhuu lisäysvaiheessa helposti yli, joten sitä tulee hämmentää.
- Pigmentin lisäyksen jälkeen seosta hämmennellään vielä jonkin aikaa, jotta maali tasoittuisi.
- Tämän jälkeen tuli voidaan sammuttaa, mutta maalin annetaan hautua ja sitä sekoitetaan aika ajoin. Maali on valmista kun siihen kastetusta puutikusta ei kuivumisen jälkeen irtoa väriä. (Panu Kaila/Museovirasto 2000.)
Kuinka keittomaalia käytetään?
Kertamaalaus riittää, kun maalataan vanhan keittomaalipinnan päälle. Myös uuden puupinnan maalaus suositellaan tehtäväksi kertaalleen. Toinen maalaus tehdään tarvittaessa vasta vuoden kuluttua. Mikäli maalataan kaksi paksua maalikerrosta, saattaa esiintyä maalipinnan kuoriutumista.
Huolehdi, että maalattavat pinnat ovat puhtaat. Irtoava pöly on harjattava. Uudelleenmaalattaessa irtonainen vanha väri on myös poistettava. (Uula – yleisohjeita pintakäsittelyyn.) Entisestä punamultamaalista poistetaan vain vanha irtoava maali juuriharjalla tai kevyesti teräsharjalla hankaamalla. Erityisen huolella puhdistetaan räystäiden alustat (Utajärvi- perinnemaalaus).
Maalin riittoisuus on n. 4 m2/l kertamaalauksella, joka yleensä riittää. Maali sivellään seinän yläosasta alaspäin pensselillä hieroen. Värisävy tummenee noin viikon ajan maalauksesta. Sävyä voidaan tummentaa lisäämällä maaliin rautavihtrilliä. (Utajärvi- perinnemaalaus.)
Lähteet:
- Pentti Pietarila, rakennuskonservaattori, Museovirasto
- Panu Kaila/Museovirasto
- Uula – yleisoheita pintakäsittelyyn
- Tikkurilan viesti 1/2003
- Utajärvi- perinnemaalaus
Keskustele tästä ja muista perinnerakentamiseen liittyvistä asioista keskustelupalstalla.
Hirsirakentaminen
Posted by admin in Hirsirakentaminen on 30.8.2008
Kailan (1997) mukaan hirsitalo veistetyin seinin ja salvotuin nurkin on tullut Suomeen luultavasti lännestä. Pyöröhirsirakentaminen on lähtöisin idästä. Alkuun rakennukset olivat maavaraisia, vailla perustuksia. Ennen tuulettuvaa alapohjarakennetta hirsitaloissa käytettiin usein lahoamisherkkää multapenkkiperustusta.
Suomalaisen talonpoikaisen rakentamisen arkkityyppi on nelikulmion muotoinen, hirsistä rakennettu savupirtti, jossa on loiva harjakatto ja ovi toisessa päädyssä . Ulkomuodoltaan sen sukulaisia ovat aitat, pajat, saunat, riihet ja ladot. Aitoista vanhimmat ovat jopa 1700-luvulta ja uusimmat viime vuosilta, sillä niiden muoto on hyväksi havaittu. Monien latojen muodostama ”latomeri” tasangoilla on vaikuttava näky. (Asumaa, 2005.)
1800-luvun loppupuolelle asti talot tehtiin useimmiten hirsistä (Kaila 1997). Vuolle-Apialan (1997) mukaan hirsiseinät verhoiltiin usein laudoituksella. Laudoitus lyötiin suoraan hirren pintaan. Jonkun verran hirsiseiniä saatettiin jopa rapata. Puisen ulkoverhouksen ja hirren väliin ei tullut ollenkaan tuuletusrakoa. Rakenteiden toimivuuden takasi hengittämisen salliva perinteinen maali.
Hirsirakentaminen eli vahvaa kautta Suomessa aina 1930-luvulle saakka, jolloin vinolaudoituksella jäykistetyt lautatalot alkoivat voimakkaasti syrjäyttämään hirsirakentamista.
Keskustele yksityiskohtaisemmin hirsirakentamisesta keskustelualueella.
Lähteitä:
Panu Kaila: Talotohtori Rakentajan pikku jättiläinen WSOY, Porvoo 1997
Asumaa 2005
Lapin yliopisto, julkaisut
Sisäilman kosteus
Posted by plaivama in Rakennustekniikka on 19.8.2008
Ilman kosteudella tarkoitetaan yleensä ilmassa olevaa vesihöyryn määrää. Vesihöyry on kaasumaisessa muodossa olevaa näkymätöntä vettä. Vesi voi kuitenkin esiintyä ilmassa kaikissa kolmessa olomuodossa eli kiinteänä (jääkiteinä), nesteenä (sumu) ja kaasuna (höyry).
Kostea ilma on siis kuivan ilman ja vesihöyryn seos. Kostea ilma on kuivaa ilmaa kevyempää ja nousee siten ylöspäin.
Mikä on ilman suhteellinen kosteus?
Ilman suhteellinen kosteus kertoo, kuinka monta prosenttia ilmassa olevan vesihöyryn määrä on siitä määrästä, jonka ilma kykenee ko. lämpötilassa sisältämään vesihöyryä (maksimikosteus). Ilman suhteellinen kosteus prosentteina saadaan siis jakamalla ilman absoluuttinen kosteus (ilmassa oleva vesihöyryn määrä) maksimikosteudella ja kertomalla se sadalla. Ilman kyky sisältää vesihöyryä kasvaa lämpötilan kohotessa, eli siten myös Ilman maksimikosteus kasvaa lämpötilan noustessa. Maksimikosteus on esimerkiksi 20 °C ilmassa 17,3 g/m3(grammaa kuutiometrissä) ja 25 °C ilmassa jo 23,0 g/m3.
Esimerkki 1. Jos huoneilman absoluuttinen kosteus on 10 g/m3 ja lämpötila on 20 °C, niin ilman suhteellinen kosteus on 10 g/m3 / 17,3 g/m3 * 100% eli noin 58 %.
Esimerkki 2. Jos lämpötila onkin 25 °C ja absoluuttinen kosteus edelleen 10 g/m3, niin suhteellinen kosteus on tällöin10 g/m3 / 23,0 g/m3 * 100% eli noin 43 %.
Mistä sisäilman kosteus muodostuu?
Sisäilman kosteus muodostuu korvausilman kosteudesta ja ihmisen toiminnasta syntyvästä kosteudesta. Esimerkiksi hengitys, hikoilu, pyykin kuivaus ja suihkussa käynti lisäävät ilman kosteutta.
Miksi talvella sisäilma on niin kuivaa?
Suomessa huoneilma on talvella lähes aina kuivaa. Otetaan esimerkki melko tyypillisestä talvipäivästä. Ulkona on 10 °C pakkasta ja ilman kosteus on 80 %. Ilman maksimikosteus -10 °C lämpötilassa on 2.2 g/m3. Ilmassa on tällöin vettä 0,80*2,2 g/m3 eli noin 1,8 g/m3.
Kun tällainen ilma tulee ilmanvaihdon kautta sisälle ja lämmitetään 20 °C lämpötilaan, on korvausilman suhteellinen kosteus 1,8 / 17,3 * 100 % eli noin 10 %. Jos samalla ihmisen toiminnasta syntyvä kosteuskuormitus on hyvin pieni, voi kovalla pakkasella sisäilman suhteellinen kosteus olla jopa alle 10 prosentin!
Miksi kesällä kosteutta saattaa tiivistyä esimerkiksi ikkunoihin tai kellarin kylmille seinille?
Kesällä ulkoilmassa olevan veden määrä on suuri. Usein sisätilan lämpötila on ulkoilmaa matalampi, jolloin sisäilman suhteellinen kosteus voi nousta liian korkeaksi. Liiallinen kosteus voi tiivistyä kylmiin pintoihin tai pahimmassa tapauksessa rakenteiden sisälle. Tiivistymistä alkaa tapahtua, kun ilma jäähtyy kastepisteen alapuolelle. Kastepisteeksi sanotaan ilman lämpötilaa, missä ilman suhteellinen kosteus on 100 %, eli vesihöyry on kylläistä. Kun kylmien pintojen läheisyydessä ilma jäähtyy kastepisteen alapuolelle, vesihöyryä ei enää mahdu niin paljon ilmaan ja ylimääräinen vesihöyry tiivistyy pinnoille vedeksi.
Perttu Laivamaa
fysiikan ja matematiikan lehtori
Saimaan ammattikorkeakoulu/tekniikan yksikkö